Lapsuudenkoti jäädä saa, uudet haasteet odottaa

Otsikko kertoo kaiken tämän hetkisestä maailmastani. Mamma (ja minä siinä sivussa) muuttaa! Kuulemma täytyy saada itsenäistyä jälleen ja muutenkin saada omaa tilaa ja rauhaa... Mä en oikein ymmärrä, mikä kiire sillä on päästä äitinsä luota pois, kyllä mä ainakin tykkään olla emän kainalossa ja voisin asua sen kanssa saman katon alla vaikka ikuisesti. Mutta, kyllä mä ihan innolla muutan mamman kanssa, se on kuitenkin se jonka hyppysistä ruokakippo ilmestyy nenän eteen säännöllisin väliajoin. :) Ja onhan se muutenkin tosi ihana, uskoisin että me viihdytään kahdestaan. Mamma ainakin lupailee paljon pitkiä lenkkejä, paljon pusuttelua ja henuhenuttelua ja lisäksi se sanoo, että meidän omassa kodissa mä olen ykköskoira ja saan vahtia omaa reviiriä (sallituissa rajoissa), ja ettei kukaan koira mene siellä mun edelle koska se on MUN koti. Kuulostaa hyvältä, nyt emä menee aina mun edelle joka asiassa...

Vähän haikeaa on silti jättää koti taakseen, jossa on asunut muutamien tuntien ikäisestä lähtien. En tiedä, millaista on asua kerrostalossa... Ainakin siellä kuulemma täytyy olla hiljaa. En tiedä, pystynkö siihen, mutta yritän ainakin opetella tavoille mamman mieliksi. Pääsen tänään tutustumaan ekaa kertaa uuteen kotiin ja ensi viikolla mumma sitten vie minut mamman luo.. Huu, miten aivan vattassa kihelmöi, elämä on jännää!

Tänä vuonna täytän 1 vee!

Hyvää uutta vuotta, karvaturvat! :D

Elämäni eka joulu ja vuoden vaihtuminen koettu. Joulu oli uusien tuoksujen aikaa, kinkku oli henkilökohtainen suosikkini ja maksalaatikko hyvänä kakkosena. Molempia sain maistaakin (tosin maksalooraa ilman rusinoita, muistakaahan hyvät toverit, että ne on meille vaarallisia).. Mamma sanoi, että vain kiltit lapset saa jouluna lahjoja, joten oletin jääväni tyhjin tassuin. Väärässä olin, sain maistuvaisia lahjoja... Kaikki taitaa olla tosin jo syöty, emän kanssa vedetty siankorviakin niin, että navat raikaa.

Hassu juttu muuten tuo pakettien avaaminen, en mä oikein tajunnut, mitä sille käärölle olisi pitänyt tehdä.

Mamma oli käyttänyt uusiomateriaalia paketeissa. :)

Siinä sitten tuijotettiin ja haisteltiin pakettia numero yksi.

Emä sai omasta lahjastaan heti hyvän otteen...

...ja minä sitten mallia katsomalla otin oman luun pureksinnan alle. :)

Kuin äiti ja tytär, eikö vain? ;)

Ja mun ilmeestä voi varmasti päätellä, miten hyvää se oli. Emästä vois muuten viittä vaille kuvitella, että sillä on peukalot, kun se saa niin hyvin pidettyä noi luut sun muut sälät hyppysissään. Ilmankos se saa niin hyvin kaahittua kaikkea kaikkialta.


Vuoden vaihtuminen sujui rauhallisesti, emä vähän murahteli niille paukuille, mitä ulkoa kuului, mutta mä en välittänyt niistä yhtään. Mamma jo epäilee mun olevan kuuro... Mahtaa liittyä epäilyt mun muutenkin valikoivaan kuulooni. Eihän kaikkea aina tarvitse niin kuunnella?? :) Se olisi sitten vuosi 2011. Hyvä vuosi täyttää yksi vee, jibujee! \o/ Enää puoli vuotta synttäreihin, hahaa! Ja ennen mun synttäreitä saan kiusata mammaa, se täyttää tänä vuonna neljännesvuosisadan. Wanaha!

High five!

Olen täällä taas! Ette arvaa, miten hienoa, että tuo peukaloilla varustettu emäntäni sai palautettua kirjoitusintonsa. Muutenhan minä olisin tännet skriivaillut yhtä sun toista, mutta kun noi varpaat ei oikein taivu näpyttämiseen...

Minusta on tullut iso tyttö tässä tauon aikana. Mamma sanoo minua gaselliksi, kun olen kuulemma pelkkää jalkaa. Rohkenen olla eri mieltä asiasta, onhan mulla edelleen yksi kappale nenää, yksi suu, kaksi korvaa ja kaksi silmää. Niin ja häntä, se vasta makee kapistus onkin. :)

En osaa sanoa, saanko joulupukilta ainuttakaan lahjaa tänä jouluna... Mikä on harmi, koska haluaisin kovasti nähdä joulupukin ja olisihan se kiva saada joku paketti, kun joulu on ensimmäiseni. Syy tuhmuuteeni paljastuu seuraavassa kuvassa:


Mamma sai toisen maitokulmahampaani talteen!

 Ja seuraavissa kuvissa näkyy tuhmuuteni seuraukset:

Ja näiden kuvien ottamisen jälkeen on jälki vain pahentunut, ikävä kyllä. Eli ihan turhasta en ole huutia saanut. :(

Toisaalta, olen kyllä kompensoinut tuhmuuteni olemalla välillä äärettömän kiltti ja suloinen. Katsokaas seuraavia kuvia:

Enkös vain olekin ihana (ja ainakin kahden joululahjan saamisen arvoinen)?? ;)

Kuviin kun päästiin, niin kuvilla jatketaan. Tiedättekös mitä minun päivään sanomiselle kuuluu? Noh...

...sellaista, että minä osaan nykyään sanoa päivää! Wipii!

Ei mikään saksalainen pihakoira

Tänään ollaan käyty pihan rajojen ulkopuolella! Viuh vaan ja oltiin postilaatikkoakin kauempana. Löin tosin neliraajajarrutuksen päälle useampaankin otteeseen, kun kyllähän iso maailma vähän (enemmänkin) pelottaa! Joku mies mulle jotain puhelikin, höpisi jotain että mä taidan olla ihan pieni vielä. Miten niin muka pieni?! Yritin sille miehelle sanoa, että oon iso tyttö jo, tänään täytän kokonaista 11 viikkoa. Siinä luvussa ei ole mitään pientä, nih.

Eilen oltiin mamman ja mumman kans ajelulla. Mammalla taisi mennä itsipitsi hermot muhun, koska nousin takaluukussa kahdelle jalalle siten, että etutassut oli takapenkin selkänojan päällä. Kuulemma vaarallista olla niin... Ja koko ajan kun seisoin kuvailemallani tavalla, mamma jankkasi etupenkiltä pelkkää "alas!" -sanaa. Ja kehui aina kun menin alas, joten kai se on oikeasti tarkoitus matkustaa luukussa ihan matalana. Mutta kun sitten ei näe mitään! Turhauttavaa!

Yksi sattumus tapahtui myös tässä vähän aikaa sitten.. Meillä on kotona olohuone rajattu koiravapaaksi alueeksi portilla, jossa on reikiä. Rei'istä saa pikkupentu pään hyvin läpi (ja sekös nauratti mammaa ja mummaa). Nytpä olen kasvanut niin isoksi, ettei pää enää mahdukaan. Tai mahtuu läpi, mutta ei meinaa mahtua pois ja sekös sitten harmitti yhtenä iltana. Kiskoin aivan tosissani ja meinasi tulla hätä, kun ei korvat mennytkään luimuun niin että olisin omin avuin saanut päätä ulos. Mamma sitten auttoi ja otti sen jälkeen syliin. Ei ole mamman sylin voittanutta!

Tässä näette kun pääkky on aidan toisella puolella ja kroppa toisella... Mamma antaa makupalaa.

Tässä näytän kuulemma ihan lehmältä, joka on navetassa syömässä. :D

Nukkuminen on edelleen elämän suola, seuraavaksi pari päikkärikuvaa ála Rebekka:

Kaikki jalat sievästi rusetilla. :)


Mamma muuten varasi mulle rokotusajan, jaiks! Viikon päästä olis piikitysaika... Ja nyt kuulemma pitäisi ottaa matolääkkeet, voi jehna. Ei ole helppoa pienen koira elämä, ei.

Susi lampaiden vaatteissa

Mamma sanoo, että pikku enkelille ilmaantuu iltaisin aina sarvet päähän. Pirunsarvet. En allekirjoita sitä, koska en mielestäni ole pirullinen. Mikä sitten luetaankaan pirulliseksi, mutta mielestäni se ei ole sitä, että pissaan mammaa kiusatakseni jokaisen kynnyksen rakoon ja aina juuri itsipitsi sanomalehden viereen (mutta en vahingossakaan lehdelle). Tai että matkalla talon länsisiivestä itäsiipeen ehtii vauhti kiihtyä noin 22 metriin sekunnissa ja että matkan varrella saatan hieman aiheuttaa melua. Ja siitä en todellakaan pidä, että joka naisen intohimo, kengät, kielletään minulta tyystin. Jos mamma on nainen ja rakastaa kenkiä niin miten se eroaa siitä, että minä olen nainen ja rakastan kenkiä?? Varsinkin mokkanahkaiset on niin herkkua, etten ole parempaa satopriääniä maistanut koskaan! Okei, meillä on mamman kanssa ehkä hieman eriävät mielipiteet kenkien käyttötarkoituksesta. ;) 
  

Rentoutunut?

Minä voin kyllä mainita, jälleen, parikin asiaa jotka vasta pirullisia on! Ensimmäisenä mainittakoon sana EI. Voe helevata, mitään ei saa tehdä kun jo raikaa tuo maaginen sana, jolla pitäisi muka olla jotain vaikutusta meikäläiseen. Vähänkin kun meinaa haukata hyllyn kulmaa niin ei, kun taas raikaa. Turhauttavaa! Viikonloppuna sain tosin touhotettua, kun oltiin mamman kans kaksistaan kotona ja mamma yöt töissä = nukkui päivät. Sain vapaasti mennä kenkätelineelle, maistaa punottua koria ja Twilightin kulmaa.

Toinen juttu on kynsien leikkaaminen. Perhana kun mua on siunattu aika vahvalla mammalla, se sai pidettyä mut aloillaan vaikka kuinka rimpuilin. Ja vielä ennakoi mun yllätyshyökkäykset eri suuntiin. Nälli likka.

Ja sitten, hihna ja panta. Ei tällaisia pieniä luojan luomia ole tehty liikkumaan narun pätkän jatkeena, meidän täytyy päästä liitämään vapaina! Ja arvatkaa, mikä sana kuuluu kun yritän purra remmiä poikki? Niinpä.

Peloton vahtikoila. Mul mul!

Yksi juttu meillä kyllä on mamman kanssa, joka meitä yhdistää: halu päästä oman pihan rajojen ulkopuolelle. Mamma taitaa olla yhtä kyllästynyt tonkimaan meidän pihaa ku minäkin. Postilaatikolle meneminen tien toiselle puolelle oli sekin jännää jonkun aikaa, mutta nyt tekisi mieli päästä vielä vähän pidemmälle. Tuolla on niin paljon kaikkea mielenkiintoista, mitä ei meidän pihasta löydy. Paitsi että mamma on nyt kahtena aamuna ollut ihan onnessaan tontin rajalta löytyneestä kärpässienirykelmästä. Näyttää kuulemma niin suloiselta. Minäpä kerron mikä on suloista; pusut on suloisia, samoin halirutistukset. Koiranpennut on suloisia, ja jopa ruoka on suloista mutta ei totta vie sellaiset tatit ole suloista nähneetkään! Pthyi!

Tarkkaavaisena

Nyt onkin muuten sitten kaikki 12 pentua (minun sisarukseni ja mamman siskon koiran 8 pentua) myyty. Viimeinen lähti omaan kotiinsa viime viikonloppuna. Lyyli olikin pariin kertaan täällä mun kaverina (siitä oli kuvakin edellisessä postauksessa) ja meillä oli tosi hauskaa. Ajatelkaas: 12 pientä bokserinalkua levittäytyneenä ympäri Suomea. :) We will rule the world, muahhahhaa!

Ikää 8 viikkoa ja kaksi päivää

Aikaa uudessa kodissa on vierähtänyt reilu viikko, ja mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan! Kietonut mammani kannuskynteni ympärille - ja siinä sivussa pari muutakin ihmistä. :) Muille pennuille vinkiksi; kannattaa olla ekoina päivinä toooooosi suloinen ja kiltti, muutaman hetken päästä saakin aika paljon anteeksi kun ihmiset on sillä mentaliteetilla, että "ei se vielä eilen tuollainen ollut".

Viikon aikana on tehty niitä vähemmän mukaviakin juttuja, kuten leikattu kynnet ja putsattu korvat. Olin aika kiltti molempien toimenpiteiden aikana, tai ainakin sain mammalta vuolaat kehut. Ja hei, mikä tää juttu on että aamulla juostaan heti ulos kun herään?? Hyvä kun oo vielä silmiäkään saanut auki niin kannetaan pihalle ja pitäis seurata ja mennä tietysti sille aamukasteiselle ja kylmälle nurtsille ja sitten odotetaan, että jotain pitäis tapahtua. Ja miksi mä saan pihalle pissatessa ja kakkatessa paljon kehuja, mutten sisällä ollessani? Ihan yhtä kauniisti mä osaan pissata ja kakkata keittiön lattialle ku uloskin.. En tajua.

Herkkuluu, nam nam!

Nimeni tunnen jo aika hyvin. Tai sitten oon vaan säkällä kääntänyt usein päätäni oikeaan suuntaan. Rebekka on muuten aika sähäkkä nimi siinä vaiheessa, kun mamma sanoo se toruvalla äänellä. Olikohan tää ennestään ajateltu juttu (mamman välilausahdus: kyllä vain!).

Niin ja hei, mä olen ollut mamman mukana töissäkin! Se pakkas mut viikko sitten lauantaina autoon ja sitten lähdettiin mamman työpaikalle, jossa oltiin koko yö. Sain mennä yhteen takahuoneeseen, jonne mamma laittoi sanomalehtiä lattialle ja pahvilaatikon, jossa oli peitto.. Siinä oli ihana nukkua! Mua kävi ainakin seitsemän ihmistä katsomassa siellä takahuoneessa ja mamma oli kuulemma hyvin ylpeä siitä, miten reipas olin. En tosin tehnyt muuta kuin heilutin häntääni ja menin ihmisiä kohti, mutta ilmeisesti se oli sitten hyvin tehty. Nukuin kiltisti klo 23-04.30, sitten leikittiin mamman työpaikan aulassa tunnin verran, sain nuuskutellakin joka paikan läpi, ja nukuin taas 05.30-07, jonka jälkeen lähdettiinkin kotiin. Mitäs noi ihmiset valittaa työnteosta, jos se on tuollaista niin kyllä mä voin tehdä töitä toistekin!

Vahtikoirana

Pieni koira isossa aulassa

Autossa matkalla kotiin mamman työyön jälkeen

Tähän loppuun vielä muutama kuva viikon varrelta. Mä en oikein oo kameran ystävä, mutta meneehän tuo - mamma ainakin tulee iloiseksi jos oikein poseeraan ja sehän se vasta hieno tunne onkin. Se kun tietää mulle lisää lepertelyä. :)

Mamman sylissä on paras paikka

Ai minäkö kerjään? En taatusti! Tuotaaa... Mitäs se kerjääminen tarkoittaa?

Olin aika kiukkuinen, kun kuvattiin mua kesken unien

Niin joo! Mulle tuli kaveri viikonlopun ajaksi! Kasvattaja toi omat lapsensa ja sitten mua viikon vanhemman pennun tänne meille. Pennun kans ollaan telmitty niin, että väsykin tulee sitä mukaa äkkiä. Alla on kuva siitä, kun mun leikkikaveri väsähti... Ja tuo laatikko on se, jossa mä nukuin mamman työpaikalla. Eikös olekin näppärän kokoinen?

Leikkikaveri väsyi kesken leikin ja meni koisaamaan.

Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! Olkaa kiltisti!

Olen kotona!

Eilen oli tähän astisen elämäni jännittävin päivä: mamma haki minut kotiin! Hän tuli oman mammansa kanssa kasvattajani luokse noin 12.30 ja otettiin siinä sitten valokuvia minusta ja sisaruksistani + kahdesta vielä kasvattajalla olevasta toisen pentueen pennusta. Kasvattaja sanoi minulle, että pitäisi pysyä paikallaan, kun olen hänen tuleva showkoiransa, mutta en kai minä nyt malta paikoillani seistä kun voi juosta ja juosta ja juosta! :)

Automatka oli sekin aluksi jännittävä juttu, mutta todettuani että tätä juttua olen tehnyt ennemminkin, rupesin nukkumaan. Mamman sylissä on hyvä koisata. Autolla olen mennyt jo aika monta kertaa. Heti syntymäni jälkeen menin autolla kasvattajan luo, sitten saman päivän (vai seuraavan, en nyt muista) aikana emän kotiin, viiden viikon ikäisenä kasvattajalle ja kuuden viikon ikäisenä kävimme eläinlääkärisetää katsomassa. Siinä on aika paljon autoilua 7-viikkoiselle koiranpennulle, eikös vain? ;)

Kotona olikin monta kivaa nurkkaa koluttavana ja ihania sähköjohtoja! Harmi vain, että mamma ne ottaa joka kerta suusta pois ja tänään se tuli kauppareissulta kotiin jonkun ihmeen putken kanssa ja sitten se meni ja piilotti ne johdot sen putken sisään. Onkos siinä nyt mitään järkeä??

Emän kanssa menee hyvin. Kova se on leikkimään, ei se tuollaanen ollut silloin kaksi viikkoa sitten. Mutta mamma ja mumma sanookin, että entinen Manta on tullut takaisin. Minä en entisestä emästä tiedä, tiedän vain nykyisen ja se on maailman paras! :)

Eka yö meni jotenkuten... Mitä nyt puolessa välissä yötä heräsin ja sitten kun yritin ihan pienellä äänellä ulvoa niin ei kukaan tullut katsomaan. Sitten ulvoin vähän isommalla äänellä eikä vieläkään mitään. Sitten kuulin, kun mamman puhelin soi ja ilmeisesti mumma soitti toiselta puolelta taloa, että minä pidän meteliä. Sitten mamma tuli ihan unisena, kaappas mut syliin ja mentiin ulos. Sitten touhasin kotvasen ja taas nukuttikin makeasti puoli yhdeksään saakka.

Tiedättekö muuten, mikä on sähköjohtojen ohella kivointa koko kodissa? Sängyn alusta! Sehän on ihan mieletön paikka, pimeä ja ahdas ja mikä parasta: mamma ei näe sinne kovin helposti. Hahaa!