Ei mikään saksalainen pihakoira

Tänään ollaan käyty pihan rajojen ulkopuolella! Viuh vaan ja oltiin postilaatikkoakin kauempana. Löin tosin neliraajajarrutuksen päälle useampaankin otteeseen, kun kyllähän iso maailma vähän (enemmänkin) pelottaa! Joku mies mulle jotain puhelikin, höpisi jotain että mä taidan olla ihan pieni vielä. Miten niin muka pieni?! Yritin sille miehelle sanoa, että oon iso tyttö jo, tänään täytän kokonaista 11 viikkoa. Siinä luvussa ei ole mitään pientä, nih.

Eilen oltiin mamman ja mumman kans ajelulla. Mammalla taisi mennä itsipitsi hermot muhun, koska nousin takaluukussa kahdelle jalalle siten, että etutassut oli takapenkin selkänojan päällä. Kuulemma vaarallista olla niin... Ja koko ajan kun seisoin kuvailemallani tavalla, mamma jankkasi etupenkiltä pelkkää "alas!" -sanaa. Ja kehui aina kun menin alas, joten kai se on oikeasti tarkoitus matkustaa luukussa ihan matalana. Mutta kun sitten ei näe mitään! Turhauttavaa!

Yksi sattumus tapahtui myös tässä vähän aikaa sitten.. Meillä on kotona olohuone rajattu koiravapaaksi alueeksi portilla, jossa on reikiä. Rei'istä saa pikkupentu pään hyvin läpi (ja sekös nauratti mammaa ja mummaa). Nytpä olen kasvanut niin isoksi, ettei pää enää mahdukaan. Tai mahtuu läpi, mutta ei meinaa mahtua pois ja sekös sitten harmitti yhtenä iltana. Kiskoin aivan tosissani ja meinasi tulla hätä, kun ei korvat mennytkään luimuun niin että olisin omin avuin saanut päätä ulos. Mamma sitten auttoi ja otti sen jälkeen syliin. Ei ole mamman sylin voittanutta!

Tässä näette kun pääkky on aidan toisella puolella ja kroppa toisella... Mamma antaa makupalaa.

Tässä näytän kuulemma ihan lehmältä, joka on navetassa syömässä. :D

Nukkuminen on edelleen elämän suola, seuraavaksi pari päikkärikuvaa ála Rebekka:

Kaikki jalat sievästi rusetilla. :)


Mamma muuten varasi mulle rokotusajan, jaiks! Viikon päästä olis piikitysaika... Ja nyt kuulemma pitäisi ottaa matolääkkeet, voi jehna. Ei ole helppoa pienen koira elämä, ei.