lauantai 11. syyskuuta 2010

Ikää 8 viikkoa ja kaksi päivää

Aikaa uudessa kodissa on vierähtänyt reilu viikko, ja mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan! Kietonut mammani kannuskynteni ympärille - ja siinä sivussa pari muutakin ihmistä. :) Muille pennuille vinkiksi; kannattaa olla ekoina päivinä toooooosi suloinen ja kiltti, muutaman hetken päästä saakin aika paljon anteeksi kun ihmiset on sillä mentaliteetilla, että "ei se vielä eilen tuollainen ollut".

Viikon aikana on tehty niitä vähemmän mukaviakin juttuja, kuten leikattu kynnet ja putsattu korvat. Olin aika kiltti molempien toimenpiteiden aikana, tai ainakin sain mammalta vuolaat kehut. Ja hei, mikä tää juttu on että aamulla juostaan heti ulos kun herään?? Hyvä kun oo vielä silmiäkään saanut auki niin kannetaan pihalle ja pitäis seurata ja mennä tietysti sille aamukasteiselle ja kylmälle nurtsille ja sitten odotetaan, että jotain pitäis tapahtua. Ja miksi mä saan pihalle pissatessa ja kakkatessa paljon kehuja, mutten sisällä ollessani? Ihan yhtä kauniisti mä osaan pissata ja kakkata keittiön lattialle ku uloskin.. En tajua.

Herkkuluu, nam nam!
Nimeni tunnen jo aika hyvin. Tai sitten oon vaan säkällä kääntänyt usein päätäni oikeaan suuntaan. Rebekka on muuten aika sähäkkä nimi siinä vaiheessa, kun mamma sanoo se toruvalla äänellä. Olikohan tää ennestään ajateltu juttu (mamman välilausahdus: kyllä vain!).

Niin ja hei, mä olen ollut mamman mukana töissäkin! Se pakkas mut viikko sitten lauantaina autoon ja sitten lähdettiin mamman työpaikalle, jossa oltiin koko yö. Sain mennä yhteen takahuoneeseen, jonne mamma laittoi sanomalehtiä lattialle ja pahvilaatikon, jossa oli peitto.. Siinä oli ihana nukkua! Mua kävi ainakin seitsemän ihmistä katsomassa siellä takahuoneessa ja mamma oli kuulemma hyvin ylpeä siitä, miten reipas olin. En tosin tehnyt muuta kuin heilutin häntääni ja menin ihmisiä kohti, mutta ilmeisesti se oli sitten hyvin tehty. Nukuin kiltisti klo 23-04.30, sitten leikittiin mamman työpaikan aulassa tunnin verran, sain nuuskutellakin joka paikan läpi, ja nukuin taas 05.30-07, jonka jälkeen lähdettiinkin kotiin. Mitäs noi ihmiset valittaa työnteosta, jos se on tuollaista niin kyllä mä voin tehdä töitä toistekin!


Vahtikoirana



Pieni koira isossa aulassa

Autossa matkalla kotiin mamman työyön jälkeen
Tähän loppuun vielä muutama kuva viikon varrelta. Mä en oikein oo kameran ystävä, mutta meneehän tuo - mamma ainakin tulee iloiseksi jos oikein poseeraan ja sehän se vasta hieno tunne onkin. Se kun tietää mulle lisää lepertelyä. :)

Mamman sylissä on paras paikka




Ai minäkö kerjään? En taatusti! Tuotaaa... Mitäs se kerjääminen tarkoittaa?


Olin aika kiukkuinen, kun kuvattiin mua kesken unien


Niin joo! Mulle tuli kaveri viikonlopun ajaksi! Kasvattaja toi omat lapsensa ja sitten mua viikon vanhemman pennun tänne meille. Pennun kans ollaan telmitty niin, että väsykin tulee sitä mukaa äkkiä. Alla on kuva siitä, kun mun leikkikaveri väsähti... Ja tuo laatikko on se, jossa mä nukuin mamman työpaikalla. Eikös olekin näppärän kokoinen?


Leikkikaveri väsyi kesken leikin ja meni koisaamaan.

Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! Olkaa kiltisti!

Ei kommentteja: